Markkinakatsaus
Pääkaupunkiseudun toimistomarkkina on tällä hetkellä poikkeuksellisen mielenkiintoisessa tilanteessa. Toisaalta toimistotilojen vajaakäyttöaste on nyt ennätyksellisen korkea, kun samaan aikaan yritykset pohtivat kuumeisesti, mikä on heidän tuleva toimistotilan tarpeensa ja miten työntekijöitä saisi houkuteltua takaisin toimistolle.
Tarina on kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja taustalla on useita ajureita!
Samaan aikaan kun toimistotilaa on vapaana yli miljoona neliötä ja muutamia uudiskohteitakin on rakenteilla keskeisimmille paikoille, niin myös vanhempaa tilakantaa ja kokonaisia alueita poistuu markkinoilta merkittäviä määriä. Hyvä esimerkki muutoksen volyyymista on Lauttasaari, jossa pelkästään yksittäinen viime vuonna lainvoiman saanut kaavamuutos mahdollistaa yli 100 000 toimitilaneliön korvautumisen tulevina vuosina pääosin asuntorakentamisella.
Covidin aikana Suomessa totuttiin etätyöhön ehkä vahvemmin kuin monessa muussa maassa, ja tämä näkyy edelleen arjessa. Yritykset toivovat ihmisiä takaisin toimistolle, mutta toive ei yksin riitä. Yksi keskeinen syy vaisulle innostukselle palata toimistolle voi olla yllättävän konkreettinen: moni tilatehokas avotoimisto ei yksinkertaisesti mahdollista keskittymistä vaativaa työtä – ja monen työstä kuitenkin kokoluokassa puolet on yksilötyötä. Kun vaihtoehtona on tehdä keskittymistä edellyttävät työt kotitoimistolla, niin motivaatio palata toimistolle voi tältä osin olla heikko.
Myös toimistotilojen vuokratasojen erot eri alueiden ja eri laatuisten tilojen välillä ovat kasvaneet merkittävästi aiemmasta. Kaikista houkuttelevimmissa sijainneissa ja moderneimmissa rakennuksissa neliövuokrat ovat merkittävän korkeita – kun taas vaatimattomampia tiloja, erityisesti vähemmän kiinnostavissa sijainneissa on tarjolla edullisesti ja osa kohteista ei löydä käyttäjää edes hinta edellä.
Tulevaisuuden ennustaminen on erityisesti tässä hetkessä erittäin vaikeaa. Jos pieni optimismi sallitaan, niin tämänhetkinen suuri vapaan toimistotilan määrä ja hintajousto mahdollistavat eteenpäin katsoville yrityksille mahdollisuuden ottaa väljemmät ja myös keskittymistä vaativien työtehtävien suorittamiseen soveltuvat toimistotilat. Työn teon kaikkia osa-alueita tukevat toimistotilat muodostavat yhdessä tulevan kansantalouden laajemman elpymisen ja suurten kaupunkien merkittävän väestönkasvun kanssa positiivisen menestymisen kierteen, joka hyödyttää toimitilamarkkinan kaikkia osapuolia.
Aurinkoista kevään jatkoa!

Parhain terveisin,
Oskari Hartikainen
Partner
TK Asset Management
+358 50 331 0044