Referenssit: Liiketilavuokraus

Loiste Studiot lähti laajentamaan toimintaansa Espoosta Turkuun ja heidän apunaan sopivan tanssikoulutilan etsinnässä toimi Tuloskiinteistöjen välittäjä Ritva Nuotio.
Loisteelle löytyi tilat Turun ytimestä osoitteesta Eerikinkatu 7. Uuden toimipisteen ovet aukeavat toukokuun aikana. Loisteen tarjonnasta löytyy tanssiopetusta eri ikäisille ja tasoisille tanssijoille useassa eri tanssilajissa.
“Tilat palvelevat tarpeitamme täydellisesti, sillä kohteeksi löytyi raaka tila, jonne toteutetaan remontti täysin meidän toiveiden ja vision mukaan. On ollut mahtavaa olla mukana prosessissa, jossa meidän toimintamme tarpeita kuullaan ja pitkälti kaikki toiveet pyritään toteuttamaan. Asiointi sujui aivan superhyvin Ritun kanssa. Ritun tavoitti aina hyvin nopealla aikataululla ja hän auttoi meitä kaikissa askarruttavissa kysymyksissä. Kaikki asiat käytiin avoimesti läpi, eikä jäänyt olo että jotain olennaista jää kertomatta tai jotain selviää vasta myöhemmin. Kohteen välitys eteni oikein hyvin ja hyvällä aikataululla. Olemme oikein tyytyväisiä koko prosessiin.” – Pamina Spångberg, CEO, Loiste Studiot Oy
Onnea uudesta aluevaltauksesta ja kiitos luottamuksesta Loiste Studiot!