Mänkimiehentie 4
02780 Espoo
432 m2 | toimisto | 2 Floor
View the photosVuokrataan Espoon Kauklahdesta saneerattu nykyaikainen 432m2 logistiikka/varastorakennuksen toisessa kerroksessa. Toimistotila voidaan jakaa esimerkiksi kolmelle ryhmälle, jolloin sosiaaltilat ja keittiö olisivat yhteiskäytössä.
Tilaan on ulkoa kaksi sisäänkäyntiporrasta ja hissi. Tarvittaessa tavarakuljetuksiin käytettävissä lastauslaituri. Tilaan sisältyy erillinen pesu- ja pukuhuone, jossa on tila jopa noin 50 henkilölle.
Mänkimiehentie 4 sijaitsee Kauklahden teollisuusalueella. Kiinteistön toimisto-osa on valmistunut vuonna 1990 ja varasto-osa vuonna 1997. Toimisto-osa on pari vuotta sitten peruskorjattu nykyajan toimistotarpeita edellyttäen.
Toimistotila vuokrataan ensisijaisesti logistiikkakiinteistön varaston vuokrauksen yhteydessä. On kuitenkin mahdollista vuokrata pelkästään toimistokäyttäjälle. Toimistotila on mahdollista jakaa kolmelle noin 100m2 käyttäjälle, jolloin keittiö- ja sosiaalitilat olisivat yhteisiä.
Kiinteistö sijaitsee Espoon länsiosassa Kauklahdessa. Sijaintinsa puolesta kehä III on helposti saavutettavissa, jolloin kulkuyhteydet pääväylille erityisesti Länsiväylälle ja Turunväylälle ovat hyvät.
Rakennuksessa toimii konevuokraamo ja talotekniikka-alan yrityksiä.
Tervetuloa tutustumaan, varaathan välittäjältä oman esittelyaikasi. Voit kysyä meiltä myös muita sopivia vaihtoehtoja, kauttamme löydät juuri Teidän tarpeisiinne sopivat tilat.
Palvelumme on tilanhakijalle veloitukseton!